Giro kävi täällä

Giro d'Italia on yksi maailman kolmesta suuresta pyöräkilpailusta. Tasan sata vuotta sitten aloitettu skaba on arvostuksessaan heti toinen Ranskan Tourin jälkeen, ennen Espanjan Vueltaa. Idea on kiertää maata kolmen viikon ajan päivittäisien etappien muodossa. Yhteismatkaa kertyy kunnioitettavat 3500 kilometriä.

Lauantaina tämä sirkus saapui Bolognaan. Lähtö oli Pratosta ja päättyi kaupungin kautta vieressä komeilevalle San Lucan nyppylälle. Kaikesta huomasi, että pyöräily on täällä iso laji. Pitkin päivää tuli vastaan ihmisiä täysissä kisakuteissa ihan vain fanitusmielessä. Ja alla oli tietty mitä tyylikkäin kilpapyörä. Niillä viipotettiin kujia pitkin poikin ja tunnelma iltapäivää varten nousi ihan itsestään.

Etappi huipentui siis San Lucaan. Kyseessä on kaunis kirkko vaikuttavalla paikalla ihan tuossa vieressä. Ideaali lopetus päivän rundille, koska reitti kirkolle on 3,5 km hyvin jyrkkää kipuamista. Katsojia kyseisen nousun varrelle alkoi kerääntymään jo viitisen tuontia ennen äksöniä ja lopulta radan reunukset olivat täpösenään populaa.

Giron tunnelmaa

Kaikki odottivat Danilo Di Lucan (vasemmalla) vievän
San Lucalle päättyvän etapin, mutta ei..

Italiassa vallitsee joku sekopäinen lämpöaalto ja asteet kipuilevat päivittäin 35:n pahemmalle puolelle. Pyöräilijät lähtivät liikkeelle kello 12:00 ja saapuivat Bolognaan viiden maissa. Koko touhu siis pahimman lämmön aikaan. Täten voisi kuvitella, että kun viiden tunnin helteen jälkeen edessä on karsea nousu, olisi jotenkin puhki. Mitä vielä. Hyvä jos alamäkeä pystyy sotkemaan sitä vauhtia, mitä sijoituksista taistelevat kisaajat paineli 500 metriä ennen maalia ohi. Käsittämätöntä jengiä..

Tosin on sanottava, että oli siellä mukana täysin sipanneitakin. Seuraavan päivän lehdessä nämä tuskaisen nousun uuvuttamat antoivat sille täyden tunnustuksen. Osa piti sitä pahempana kuin nousuja Alpeilla.

---------------------

KELLU

Tulipa plakkariin taas yksi elämän huippuhetkistä. Girossa mukana pyörii Porvoon lahja maailmalle, Kjell Carlström. Mies ajaa Giron Liquigas-tallissa. Hyvin menneen viime vuoden jälkeen hän onkin ymmärtääkseni ykkösapuajaja ja omien sanojensa mukaan tavoite on yksi etappivoitto. Tallin kapu on Italian oma poika, kolmen vuoden takainen Giro-voittaja Ivan Basso.

Päätettiin väsätä Carlströmille banderolli. Siitä tulikin oikein hieno ja helmenä wikipediasta löytynyt lempinimi; Kellu! Kiinnitettiin lakana aitaan ja se herättikin ansaittua huomiota. "Kuka hiton Kellu?"

Kellu - L'eroe Finlandese!

Kaikki oli siis valmiina suomalais-bolognalaiseen vastaanottoon. Vain yksi ongelma. Miten pirussa kaverin tunnistaa parin sadan kisaajan joukosta? Ennen tätä päivää kukaan meistä ei kumminkaan tiennyt miltä sälli edes näyttää.. No, paidasta saatiin varmistus kun Basso ajoi ohi. Aika pian alkaa muita Liquigas-tyyppejä virrata, ja.. oisiko se tuo? Tunnustelevat "kellu"-huikkasut antaa vastaukseksi kummastelevan katseen ja lopulta leveän hymyn. Siinähän se, Kellu! Mies on sekä hämmentynyt että otettu ja pystyy heittämään iloisen kädenheilautuksen kesken loppukirin. Missiomme suoritettu.

Tähtihetki oli kuitenkin tulossa. Maalin jälkeen pyöräilijät laskettelivat mäen takaisin kaupunkiin ja uusi sankarimme pysähtyi luoksemme. Vaihdettiin siinä perusläpät maailman menosta. Se oli hieno hetki. Ja hyvin mukavalta vaikutti itse Kellukin.

Kellu & Mikko.
Päälläni kunnioitusta herättänyt V.C. Luganon kisapaita.

---------------------

PARI LISÄFAKTAA

• Pyöräilymaailman ylivoimaisin legenda Lance Armstrong voitti Tourin 7 kertaa, muttei ikinä osallistunut Giroon. Heppu päätti korjata asian ja kolmen vuoden sapatin jälkeen ilmoitti nyt 37 vuotiaana heittävänsä comebackin. Ja tästäkös italialaiset ovat innoissaan. Gazzettan mukaan Lance_versio 2 on "kärsivä, hymyilevä ja ystävällinen.. eli italialainen!"
  

Lance meni loukkaantumaan pari kuukautta ennen Giroa
ja ajaakin täällä nyt apuajajana.

• Voitosta taistelevat Venäjän Denis Menchov ja Italian suuri suosikki Danilo Di Luca. Menchov johtaa tällä hetkellä puolella minuutilla.
  

• Muutamat katsojat olivat maalanneen ihoonsa epo-vastaisia tekstejä. Kun nyt itse näki mistä touhussa oikein on kyse, niin onko sillä lopulta edes niin väliä. On nimittäin sen verta sairasta koko touhu, että ei kai tuota nyt ilman lisätankkausta edes pystyisi läpi vetämään.
  

Campioni d'Italia

Lauantaina se sitten tapahtui, Inter varmisti mestaruuden. Tai Scudeton, kuten se on täällä nimetty. Tapa, jolla tämä hoitui oli kuitenkin meikäläiselle takaisku. Kaikki oli pedattu sunnuntain Inter-Siena matsiin, johon mulla oli tiketti. Mutta kun ei.. AC Milan meni nimittäin kompuroimaan päivää ennen Udinessa ja yhtäkkiä Inter olikin tavoittamattomassa karussa.

Festat alkoivat samantien. Tuhansia faneja kerääntyi Milanon Duomolle ja tapahtuu jotain mitä vähän pelkäsin. Interin pelaajat (jotka seurasivat ottelua harjoituskeskuksessaan Pinetinassa) saavat tahtonsa läpi ja koko joukkue läksii bussilla Duomolle. Bussi oli perillä vasta puoli kolmen maissa ja takaisin ties milloin. Menettely oli hiukan yllättävää, koska seuraavana päivänä olisi vielä sarjapeli.

Itseä tämä tietty kyrsi. Juhlat oli juhlittu kun saavun mestoille sunnuntaina. Mutta oli se Milano hieno, täysin sinimusta. Ja joka puolella kaupunkia tägejä edellisyön jäljiltä. Lähinnä ne koostuivat numerosta 17 (scudeton järjestysnumero) sekä erilaisista piikeistä AC Milania & Juvea kohtaan.

Duomo oli saanut eloa itseensä.

Aina hyvä muistuttaa, ettei Inter ryvennyt Calciopolissa
(senza rubare = ilman ryöstöä)

Illan vastustaja oli Siena. Eipä siitä oikeestaan muuta, kun että olipa hulvaton ottelu. Jos on juuri voittanut Scudeton ja juhlinyt koko yön, niin miksi ei jatkaisi ilonpitoa kentällä. Cambiasso myönsi puolen tiimiä olleen vielä muutama tunti sitten pelikelvottomassa kunnossa. Lopulta tämä oli oikeastaan parhaita otteluita, mitä ikinä tullut todistettua. Vain siksi, että kaikilla oli niin pirun hauskaa (paitsi poloisilla sienalaisilla).

Heitoissa ja kulmissa huudatettiin yleisöä, kentällä koitettiin erikoisia kuvioita. Parit pallotemputkin nähtiin. Hupsuinta oli kuitenkin seurata kuinka Zlatanille yritettiin pelata maalia. Mies kamppailee maalikuninkaan tittelistä, joten jokainen rysä on tarpeen. Zlatan tallusteli viimeiset puoli tuntia keskiympyrässä ja kaikki yrittivät syöttää sitä läpi, ilman tulosta. Sälli turhautui (tai laskuhumala iski), yritti vaihtoon, ei otettu, suutahti ja teki maalin. Haha! Lopputulos 3-0 ja juhlat jatkuivat.

San Sirolla vastaan tuli jari-fani

Biscione, Interin symboli

Sinimusta San Siro

La Squadra

Festa Scudetto numero 17

On siinä jotain karvoja nostattavaa, kun 80 000 ihmistä laulaa yhteen ääneen vuorotellen biisit "C'è Solo L'Inter" sekä "Pazza Inter Amala". Itsehän aloitin joskus italianopintoni kyseisistä zipaleista, joten mukaan vaan. Vasta noin tunti matsin jälkeen jengi lähti siirtymään kohti Duomoa, joka koki jo toisen sinimusta yön putkeen. Ikäväkseni tällä kertaa ilman joukkuetta..

Tuhansia nerazzurreja

Meno oli vauhdikasta..

..ja välillä villiäkin.

Gianni, Roberta & mä

Pyörin siellä pääasiassa kuvassa pällistelevien milanolaisten kanssa. Kun väsy iski, he painelivat kotiin. Junani lähti vasta 5:30, joten mitähän sitä nyt? Mutta enpä ollutkaan ainoa samassa jamassa. Joskus kolmen maissa alkoi juna-aseman edessä olevalle nurmelle kerääntyä sinimustia hahmoja ympäri kaupunkia. He olivat interistejä eri puolilta Italiaa ja kaikki odottivat junaa kotikonnuille. Siellä me vietettiin hiukan koominen yö, pari sataa fudishönöä nukkuu yötä ulkona. Joukossa perheitä 10-14 vuotiaine lapsineenkin. Isä vain kävi välillä ostamassa kahvia. Jalkapallokulttuuria, jota oli pakko ihailla..

La Stazione Centrale di Milano - yöllä kello 4:00

Hieno reissu, moi moi!

Vespa

Vespa on Piaggio -firman vuonna 1946 esittelemä skootterimerkki. Ja samalla eräs italian tunnetuimmista tavaramerkeistä ympäri maailman. 2000 -luvulla uuden renessanssin kokenut menijä on käytännössä synonyymi kaikille skoottereille.

Syntytarina on hyvin romanttinen. Toinen maailmansota koetteli erityisesti Italiaa julmalla kädellä ja kansa oli kovilla, liikennevälineet raunioina eikä varallisuutta juuri ollut. Myös junia ja lentsikoita valmistanut Piaggio oli hukassa, jotain on keksittävä.

Ohjenuora oli seuraava: "Nykyaikainen liikenneväline, joka on yleinen kuin polkupyörä, suorituskykyinen kuin moottoripyörä ja mukava kuin auto". Lähtökohdaksi tulikin tuoli, jolla istui ihminen, kaksi pyörää ja ohjaustanko. Ja oivallus sijoittaa moottori taakse, jotta jaloille on tilaa. Nähdessään prototyypin Enrico Piaggio huudahti legendan mukaan "Sembra una vespa!" (Aivan kuin ampiainen!).

Vespa MP6, prototyyppi vuodelta '54

Kulkuvälineenä Vespa on vallan mainio. Hyppäät kyytiin ja menoksi. Ja voi pojat, kun sillä on tyylikästä huristella. Itse ajamista en ole kokenut, mutta kyydissä on tullut oltua useasti. Ajamisen puute johtuu osin siitä yksinkertaisesta syystä, etten omaa lainkaan kokemusta motorisoiduista kaksipyöraisistä. Ja kun on nähnyt tämän maan liikennetavat.. sitä olisi syytä olla.

Vespa myös sopii Italiaan kuin possu pataan. Ilmasto on suotuisa, kadut kapeita, liikenne pahimmillaan kaaottista. Vespalla sitten pujotellaan kaikista mahdottomistakin väleistä ja tietenkin koko ajan voi heittää läppää muille. "Ciao, bella!" vespasta huikattuna kuulostaa tolkuttomasti hienommalta kuin vaikkapa terassin tuolilta.

----------------------

LA VESPATA

Tuo alku olikin sitten johdatusta tapahtumaan, joka oli suoraan sanottuna erikoisimpia, mutta samalla mahtavimpia missä olen ikuna ollut. Organisoijana hääri jälleen kämppikseni kamujensa kera. Ja nimenä "La Vespata -The old Vespa never die".

Homman juju oli hieno. Keräännytään vespojen kera aukiolle, pärisytellään siinä hetki, kunnes ajetaan yhdessä kasassa kaupungin halki, jatketaan kukkuloille ja päädytään paikkaan, jossa syödään, juodaan, kisaillaan ja pidetään hauskaa.

Herättiin (jotenkin yllättäen) myöhässä kuin ankat ja kiiduhdettiin tapaamispaikalle. Francesco ajaa ja minä pelkään takana. Ei niin suositeltava juttu: hypätä italialaisen kyytiin, jos on pirullinen kiirus. Mutta kaikki hyvin ja päräytetään mestoille. Tältä siellä näytti:

250 vespan yhteislähtö on vaikuttava näky.
Ja myös kuulostaa kivalta.

Keskustaosuus oli hauska. Katsojia paljon ja perinteeseen kuuluu,
että vettä voi heittää ajajien päälle.

Matka kohti tapahtumapaikkaa oli julmetun siisti. Maisemat noilla ympäröivillä kukkuloilla ovat kyllä käsittämättömän kauniita. Ja nekin vaan jotenkin kasvaa ties mihin potenssiin Vespan kyydistä ihailtuna.

Wrum wrum ja taustalla kukkuloita.

Iloinen Mikko

Perillä odottikin ruokatarjoilu, uima-allas, dj-vetoinen musiikki sekä koko tapahtuman ydin, kilpailurata. Tarkoituksena oli vetää head to head -tyylillä rata läpi ja voittaja aina jatkoon. Niin, olisihan tuo jo itsessään ihan kiva juttu, mutta ei se näille riitä. Ei tietenkään. Miksi ei laitettaisi ajajille tuhottomasti esteitä ja muuta kivaa, jotta itse cruisailu olisi mahdollisimman hankalaa, mutta hulvattomampaa? Tehdäänpä näin.. mutta mitä esteitä? Vaikka vettä, ilotulitteita, ansoja, risuja, leikkiaseita ja tietty kasa jengiä hakkaamaan kisaajia muovipampuilla.

Veljekset lämmittelykierroksella
(kämppis ja sen veli)

Kilpailun tuoksinaa. Yritä tuosta nyt läpi..

Hetki ennen täydellistä osumaa.
Kaveri tipahti kyydistä.

Osuma!

Lisää otoksia voi katsella Facebookista. Mutta on sanottava, että koko tapahtuma lähenteli sellaista absurdiutta johon vain täälläpäin törmää. Kävikö ihmisille sitten mitään? Eipä juuri.. toki vespat että kisailijat lentelivät sinne tänne, mutta kaikkien ollessa ainakin pikkuhönössä eihän siinä mitään tapahdu.

Matka takaisin kaupunkiin.. no, kokemushan sekin. Viiden tunnin ilonpidon jälkeen 45min päihtyneessä liikenteessä oli hiukan arveluttavaa, mutta maassa maan tavalla. Täällä se on näin. Ja ainakin maisemat olivat jälleen sieltä hulppeimmasta päästä.

----------------------

LUNAPOP - 50 SPECIAL

2000 luvun taitteessa suurta suosiota Italiassa nautti bändi nimeltään Lùnapop. Kyseessä on jo hajonnut bolognalainen poppoo ja suurin hitti "50 Special" kertoi juuri tästä touhusta, vespailusta Bolognan kukkuloilla. Zibaleen sanat ovat juuri niin mukavan naiiveja kuin voisi odottaa. "Kouluun en mee, tyttöä ei oo.. mutta Vespa on! Ja se vie ulos kaupungista, ylös Bolognan kukkuloille! Ilman mitään huolia.. kuinka siistiä tää kaikki vaan on!!"

"50 Special" -video.
Sama on tehty myös englanniksi ja espanjaksi.
Molemmat löytyvät Youtubesta"

Kuinka hienoa oli törmätä koko biisin päähenkilöön,
"Vespa 50 Special"

----------------------

Loppuun vielä pala populääriä. Varsinkin 50 -luvun suuren Vespa-huuman aikaan kaikki tahtoivat ikuistaa itsensä härvelin selässä. Osa kuvista onkin hupaisia, mm. Ben Hur huristelemassa pitkin Colosseumia. Viimeiset sanat menköön kuitenkin vanhalle kunnon väinölle. Jaamme nimittäin yhteisen mielipiteen.

"Vespailu on kivaa!" -John

Pronto

Mitä tapahtuu, kun soittaa italialaiselle? Vastaava henkilö tiedustelee ensi töikseen soittajan valmiutta juttelemaan.

Täällä vastataan yleisimmin puhelimeen sanalla "pronto" (valmis). Jotta tapa olisi vielä erikoisempi, se sanotaan enempi kysymyksenä kuin toteamuksena. Vähemmästäkin hämmentyy.. "Hmm, kyllä tässä ihan valmiita ollaan. Se taisin olla minä, joka ylipäätään soitti."

Tapa on sinänsä sympaattinen jäänne muinaismaailmasta. Tuolloin keskus vielä yhdisteli linjoja toisiinsa eikä kukaan oikein tiennyt milloin voi puhua. Nykypäivänä se on vain yksi monista täälläpäin vastaan tulevista seikoista, joita kelatessa ei aina tajua elävänsä vuotta 2009.

Kysyin asiasta kämppikseltäni ja sen mielestä tapa on hyvinkin oleellinen. Koskaan ei tiedä kuka soittaa (voi kuulemma olla vaikka presidentti). Ja soittajasta riippuen pitää heti tietää miten puhutella. Teoria kuitenkin romuttuu samantien, koska jengi prontottaa, vaikka nimenä vilkkuisi oma puoliso.

- Miten te sitten vastaatte?
- Omalla nimellä
- Siinä on kyllä enemmän järkeä..

---------------------

Itse en tuota kummaa tapaa aluksi käyttänyt. Tulos oli tämä:
- Mikko!
- Hmm.. sei pronto? (Oletko valmis?)
- Luulisin olevani..

Ja kun vaihdoin prontoon:
- Pronto!
- È Mikko? (Onko siellä mikko?)
- Sí..

Toisin sanoen tässä jutussa ei voi voittaa.

Pronto?

Oppaana

- Mikko, onko sinne pitkä matka?
- Ei, ihan tossa vieressä. Andiamo!

En tiedä onko mun käsitys "vieressä olemisesta" hämärtynyt täällä, mutta jotenkin siltä tuntuu. Ja miksi se ylipäätään pitää multa kysyä, hittoako minä tiedän. Liikun täällä vieläkin kartan kera, jos vähänkään kummallisempaan paikkaan pitäisi löytää. Hyvin mutkikas kaupunkin tämä Bologna, täynnä eri suuntiin kaartuvia pikkukujia.

Kumminkin.. täällä tapahtuu jatkuvasti seuraavaa: johonkin pitäisi löytää ja tietä kysytään multa. Vahvan "lasse-efektin" omaksuneena väitän tietenkin paikan olevan hallussa, ja lähellä. Se on oikeastaan ainoa vaihtoehto, koska eteläeurooppalaiset ovat maailman huonoimpia liikkumaan tai ylipäätään päättämään mistään mitään. Seurata ne kyllä osaa.

Pari esimerkkiä hienojen hetkien myötä..

------------------

THE WAILERS

Bobin bändi päätyi kiertueellaan myös Bolognaan. Kova juttu. Varsinkin tuntemani brassit hihkuivat onnesta. Paikkana oli Estragon, isompien bändien paikallinen areena, joka itseasiassa ajaa asiansa pirun hyvin.

Estragon, Bologna

Lähes ylivoimaisimpia palveluita maailmassa, Google Maps, vihjaili faktana 20 minuutin kävelystä. Sehän passaa. Sovittiin tapaaminen viressä olevaan pikkupubiin ja läksittiin matkaan, minä oppaana. Palttiarallaa 45 minuuttia tyhjää ja pimeää autostradaa ja vihdoin alkoi maali häämöttämään.

No, onneksi etelän kuumat veret jäähtyvät yhtä nopsaan kuin kiehahtavat. Perille päästyämme keikka oli viihdyttävyydessään kympin luokkaa ja takasin pääsi liftaamalla.

Iloiset veitikat reggaen huumassa

------------------

LIMONJANO

Kämppikseni Francesco on italialainen sieltä vekkuleimmasta päästä. Hienoa on myös, että tämä sälli on järkkäilee kamuilleen koko ajan jotain mielekästä puuhaa. Kuten Limonjano-festat kukkulan päällä.

Bologna on siitä mukava paikka, että sitä ympäröivät hyvin vaikuttavat kukkulat. Niille paetaan kaupunkia ja sieltä myös löytyy mitä mahtavampia paikkoja ajanviettoon.

Tällä kertaa autottomille oli järkätty minibussi. Auto lähti liikkeelle 11:n maissa ja perillä oli tarkoitus olla puolelta. Puolen tunnin päästä ihmiset alkavat kuitenkin ihmetellä missä kummassa me ylipäätään ollaan. Kuskina toimii 120v. sisilialainen, jolla ei oikeastaan ole hajuakaan mihin tässä oikein on matka. Puhelimella yritetään saada Francescoa kiinni, mutta ei onnistu..

Kukas täällä autossa on? Francescon kämppis (eli siis mä)! Varmasti tietää missä meidän pitäisi olla. "Se on varmaan ihan tossa kulman takana.. jatketaan vaan matkaa."

Näissä tilanteissa on kyllä pakko ihailla italialaisia. Ulkona pilkkopimeetä, eksyksissä, kaukana ja kuski pyytää kaksi kertaa koko 20 henkistä joukkiota ulos kylmään sateeseen kävelemään, koska ei uskalla ajaa muutamasta mutkasta ihmisiä kyydissä. Italialaiset heittävät yhteislauluksi eikä hymy hyydy missään vaiheessa samalla kun 4 mukanani ollutta itäeurooppalaista rukoilevat selviytymistä.

Perille pääsimme lopulta reippaasti puolen yön jälkeen, lähes ensimmäisinä. Paikalliseen tapaan ihmisiä alkoi lapata mestoille vasta yhden jälkeen. Lopulta meitä oli yli sata ja jälleen kerran, hupaa oli. Kerrassaan.

Tapahtumapaikkana isohko vanha mökki.

Taas törmäsin näihin kummallisiin palloihin.
Tarkoitus on kirjoittaa siihen jokin toive..

..jonka jälkeen leikitään vähän tulella..

..ja jo on illalle hieno huipennus pallojen leijaillessa
kauas tummaan horisonttiin.

------------------

JAMES TAYLOR QUARTET

Tämä olikin sitten jo seikkailu.

Julmetun kova jazz-funk pumppu JTQ heitti ihan naapurissani pari keikkaa. Kysäisin tutuilta kiinnostusta ja varasin pöydän neljälle. Keikkapäivänä Bravo Cafèsta soitettiin: "Mikähän pöytä se mahtoi olla kun muistikuvaa ei oikein ole?" "En kyllä nyt osaa sanoa, mutta semmonen olisi kiva, mistä näkee bändin." "Ok, lupaan paikan, josta jopa kuulettekin sen!"

Oltiin mestoilla hyvissä ajoin ja jouduttiin odottelemaan pöytää. Ihmisiä kuitenkin tulee ja menee eikä mitään näytä tapahtuvan. Juuri kun keikka on alkamassa meidät ohjataan paikoillemme. "Niin.. missä tässä on nyt se pöytä?" "Hei, nää on kuule hardcore paikat!", huikkaa kaveri englanniksi ja painelee tiskin taakse. Istuimme portailla meitä varten tuotujen tyynyjen päällä..

No, ei se mitään. Lopulta ihan kelpo paikat. Ja keikka oli ylen kova. Oli kiehtovaa nähdä bändi intiimissä klubimiljöössä riehakkaan festarikeikan sijaan.

Kuten huomaa, tila ei ole iso.

Mutta lystiä oli sitäkin enempi.

Jäimme keikan jälkeen baariin lasilliselle. Aikamme turistua huomasin, että siinähän soittajat istuvat, viereisessä pöydässä, vedosta nuutuneena. Brittipumpun ollessa kyseessä, oluthan on tietty kova sana. Bolognassa noin yleisesti sen valikoima on melko rajattu. Siitä se keskustelukin alkoi ja kohta olinkin taas tutussa tilanteessa. "Onko sinne pitkä matka?" "Ei, se on kuule ihan tuossa vieressä.."

Puhuin aiemmin löytämästäni baarista, jossa on varmaan kaupungin paras olutpaletti. Läksittiin sitten sinne. Minä edellä ja tämä maailmalla 20 vuotta mainetta niittänyt bändi perässä.

Jotenkin yllättäen baari ei ollutkaan ihan vieressä. Suurempi ylläri oli kuitenkin sen tyhjyys. Via Pratello on tavallisesti tupaten täynnä jengiä, mutta näemmä aina ei. No, ainakin täältä löytyy eräs taivaallinen olutmerkki. Totta, mutta jäljellä oli yksi ainokainen pullo.. "Onko teillä jotain vastaavaa?" On! "Enemmän kuin yksi pullo?" Ei..

Aivan käsittämätön läppä koko juttu. Mutta onni tässä kaikessa oli se, että nämä sällit olivat yhtä mukavaa sakkia kuin musiikki, mitä ne ilmoille tuottavat. Vietimme nimittäin sangen rattoisan illan. Veikkaan, että passasi bändillekin. Kävelin nimittäin seuraavana iltana erään terassin ohi, kun joku huusi nimeäni. Koko bändihän se siinä! Esittelivät mut "hulluna, mutta sympaattisena suomalaisena" ja tarjosivat oluen.

James & Mikko

Ps.
JTQ on saanut jonkinlaisen fiksaation Bolognaa kohtaan. He olivat täällä toisen kerran vuoden sisään ja uusimman levyn kannessa komeilee tuttu kaupunki:

Halvat huvit

Illalla on jazz-funk legenda James Taylor Quartetin keikka. Pumppu tarkastettu aiemmin pariin otteeseen, joten tiedän mitä herkkua on tulossa.

Siihen liittyen kaksi tänään huomaamaani seikkaa hinnoista:

• Jyminät tapahtuu Bravo Cafessa. Tyylikäs paikka ihan keskustassa. Kävin juuri varaamassa pöydän eikä koko touhu maksa tavallaan mitään. Sisäänpääsy hoituu consumazione-tyyppisellä järjestelyllä. Heität 20e tiskiin, saat muutaman juoman ja kaikki ovat tyytyväisiä. Pelkkä keikka oli Porissa enemmän.

• Kävin kaupassa, koska ennen keikkaa on tarkoitus vaihtaa kuulumiset meillä. Nappasin messiin 2l viiniä, 4 olutta, 2 isoa pakettia keksejä, levyn suklaata ja kasan omenoita. Koko setti maksoi femman..
  

Bologna on italialaiseksi kaupungiksi kallis. Eikä edes näin pohjoismaalaiseen standardiin tottunut jäppinen voi täällä mitenkään pröystäillä. Joskus nää jutut kuitenkin yllättää positiivisesti.

F.C. Bologna

Hiukkasen vajaa vuosi sitten jännäsin Arkadiankadulla ottelua, joka tulisi vaikuttamaan tulevaisuuteeni suurella kädellä. Bolognan ylpeys, Rossoblu, tahkosi Serie B:n viimeisen kierroksen ottelua Pisaa vastaan ja vain voitto takaisi suoran nousun maan pääsarjaan. Netin välityksellä rakeinen, pätkivä kuva antoi fiiliksen joukkueesta, joka on saanut tarpeekseen kolmen vuoden alasarjatarpomisesta. Lopulta urhea taisto toi Marazzinin pilkulla 1-0 voiton ja juhlat alkoivat.

Zembalot Stadio Dall'Aralla..

..ja Piazza Maggiorella

-----------------

SERIE A

Nousu tarkoitti siis sitä, että saan nyt nauttia elämästä kaupungissa, jonka joukkue pelaa Serie A:ssa, Italian pääsarjassa. Kausi alkoi vakuuttavalla vierasvoitolla Milanista, mutta tämän jälkeen homma ei ole mennyt ihan putkeen. 10 pelin jälkeen oli aika vaihtaa käskyttäjää ja suureksi ilokseni hommaan palkattiin henkilönä kiistanalainen, mutta aikoinaan kentällä ylivoimainen, eräs lapsuuteni sankari, Sinisa Mihajlovic.

Sinisa aloitti lupaavasti (yhdeksän ensimmäistä peliä tappioitta!), mutta italian hyvin herkkä fudukulttuuri koitui hänenkin kohtaloksi. Luotsina on nyt säilymisexpertti Giuseppe Papadopulo.

Tilanne on kuitenkin huolestuttava. Sarjaa on jäljellä kolme kierrosta ja Bologna on ensimmäisen putoajan paikalla. Eroa Torinoon on kuitenkin vaivainen piste eikä loppuohjelma ole ylivoimainen. Seuraavaksi vastassa on Lecce (pisteen päässä takana) ja tänään ilmoitettiin lippujen hintojen puolitus. Stadion halutaan täyteen vaikka väkisin.

Bologna pelaa stadionilla nimeltään Stadio Dall'Ara. Kyseessä ei ole kovin kummoinen ilmestys ja puitteen ovat vanhat. Olen käynyt kolme matsia väijymässä ja tunnelma on kuitenkin kiitettävä, Varsinkin koticurvassa, Andrea Costassa.

Genoa -pelissä tuli todistettua hienoa hetki, kun joukkueen kapu, Claudio Terzi, pääsi niittaamaan uran ensimmäisellä Serie A -maalilla loppulukemat 2-0. Sitten hoilattiinkin "fino alla fine, forza bolognaa" kirjaimellisesti loppuun asti (10 min putkeen). Jäi ihan mukavasti pariksi päiväksi viisu päähän soimaan.

-----------------

LA SQUADRA

Nykysquadista muutama poiminta: Luukussa hymistelee Roman scudetto-veskari Francesco Antonioli 39v. Toppariparina kapteeni Terzi sekä parimetrinen kreikkalainen Moras. Laitapakit ovat taas klassisempaa Serie A-kamaa: Chievon gloria-aikojen Salvatore Lanna sekä parin maaottelun Christian Zenoni.

Keskikentän tärkeimmät hahmot ovat pohjalla röyhivä Gaby Mudingayi, Laziosta 6 miljoonalla täksi kaudeksi hankittu belgialainen. Sekä Sergio Volpi, Italiassa hyvin arvostetun pirlo-roolin yksi neljästä taitajasta (muut ovat Pirlo itse, Fabio Liverani sekä Eugenio Corini).

Kärjessä vuorottelee turhake brassi-Adailton, sympaattinen Inter-kasvatti Marazzina sekä tammikuussa tullut 7 miljoonan floppi Osvaldo. Yhdessä tämä kolmikko on mättänyt huikeat kolme maalia.

Kauden komeetta on kuitenkin jäljellä. Marco Bomber Di Vaio on tykittänyt uskomattomat 60% joukkueen maaleista ja johtaa maalipörssiä 22 osumallaan. Vanhoilla päivillään vertynyt ukko on lainalla Genoasta ja puhetta on ollut jopa uudesta maajoukkueurastakin. Bolognassa jo melkoinen legenda ja olisihan se hienoa, jos Capocannonieren titteli tilille napsahtaisi.

-----------------

Muutama lisäfakta:

• F.C. Bologna täyttää tänä vuonna tasan sata vuotta. Jotain juhlia taisi olla alkuvuodesta, mutta itse en täällä vielä ollut. Harmihan se olisi, jos juhlavuonna pitäisi tipahtaa sarjatasoa alemmas.
  

• Bolognassa on oma paikallinen tv-kanava, joka keskittyy paljolti joukkueen otteisiin. Uutisspotit alkaa ruudulla pomppivalla logolla yllättävän tutun kuuloisen tunnarin tahdissa. Kesti hetki ennen kuin tajusin kyseessä olevan Rasmuksen "In the Shadows".

• Tiimiin kuuluu myös brassi nimeltään Coelho. Nimi tuntui tutulta ja selvisikin, että kyseessä on sama jannu, joka pari vuotta sitten sai 120 päivän pelikiellon teilattuaan Kerlonin kuuluisan "seal dribblen" jälkeen. Täällä kentälle Coelholla ei kuitenkaan juuri ole asiaa. Sinänsä kumma, koska kaveri on käynyt maajoukkueessakin.
  

Opintostressi

Onko ärsyttävämpää sanaa, kun tuo otsake? Toki on.. mutta ihan kärkipäähän menee. No, ajaapahan se ainakin asiansa. Kuten oman tilanteeni nyt. Mutta odotettavissahan tuo oli. Ensin 8 kuukautta putkeen kokopäivätöitä yhdistettynä kiivaalla opiskelulla. Huokaus puurtamisen jälkeen, muutto vieraaseen maahan.. ja 4 kk lomaa. Lähes pelkästään lomaa.

Pitäisi tässä nyt kolmessa viikossa koittaa saada opinnot pulkkaan. Takaporttikin on, mutta kuinka houkuttelevaa on tavata kansainvälisen kaupan kiemuroita 35 asteen helteessä kesä-heinäkuussa. Sen nimittäin voisi saada vapaaksikin. Joten parit esitelmät olisi tästä nyt vauhdilla kasattava.

Ja mihin tästä alustuksesta päästään? Opiskelukestävyyden takaavaan ruotsalaiseen relaksanttiin, eli nuuskaan. Se on kova juttu, jos on pidettävä pää kasassa ja sormet näppäimillä. Toin sitä muutaman purnukan mukanani ja tekstiä syntyy.

Kyseessä on ylipäätään hupaisa tuote. Kuten arvata saattaa, täälläpäin ei sitä tunne kukaan (paitsi kämppikseni Giorgia, jolla on nuuskapurkki korurasiana!). Mutta missä on skandinaaveja, siellä on nuuskaa. Illanvietossa se herättää aina mielenkiintoa ja jengi kokeilee. Ja mikä huvittavinta, tykästyy saman tien (varsinkin tytöt!)

Daniele De Rossikin suosittelee!

--------------------

Oli muuten hirmu kiva käydä Helsingissä. Vappuhan oli vallan mainio ajankohta jo ihan siitä syystä, että tapasi kertaheitolla kasan kavereita. Ikävähän sitä oli jo kerennyt tulla. Ja proffan tapaaminenkin sujui mainiosti.

Oli myös kliffaa tulla takaisin. Näin viimeiset kolme yötä unia italiasta ja satuinpa sitä ääneen yöllä puhumaankin. Ja ihan tuli kotiinpaluu fiiliskin kun Bolognan asemalta punkkaani raahauduin.

--------------------

Pakko laittaa yksi Suomi-purnu. Itsepalvelu nyt vaan on niin saamarin kova sana, jotta onhan se lentokentällekin ajettava vaikka väkisin. En väitä etteivätkö nuo online-lähtöselvitykset nopeuttaisi touhua, mutta jos paukkaan kentälle 25 min ennen koneen lähtöä, niin menenkö jonottomalle tiskille asiakaspalvelijan luo, joka osaa yksinkertaisen duuninsa vaikka unissaan vai säntäänkö tumppu suussa itsepalvelumasiinalle, jota en ole ikinä aikaisemmin käyttänyt?

SAS on sitä mieltä, että ei ainakaan tiskille.

- Vieläkö tähän koneeseen pääsee?
- Katsotaan.. kyllä, mutta pitäkää kiirettä. Olisitte nähneet tämän myös automaatista.
- Okei. Oli semmonen e-tiketti sähköpostissa, tarviiko kaivaa tulostetta vai riittääkö passi?
- Passi riittää.. (kuluu 10 sekuntia) Hyvää matkaa.
- Olis vielä tää matkalaukku.
- Senkin olisitte voineet hoitaa tuon automaatin kautta.
- No mä nyt oon tässä. Ja kuten sanoit, niin taitaa olla vähän kiire.
- (kuluu 10 sekuntia) No niin.. hyvää matkaa.

Jonossa turvatarkastukseen katon, mikä portti olisi kyseessä. Eipä näy mistään. Mulla on passissa vain matkalaukkutarra. Juosten takaisin tiskille:

- Miksi mulla ei ole paikkalippua koneeseen?
- Tehän sanoitte, että olitte jo tulostanut se ulos.
- Kysyin, että tarvitteko sähköpostiin lähetetyn e-tiketin tulostetta.
- Minä kun luulin, että tarkoititte tulostetta itsepalveluautomaatista.
- En tarkoittanut.. ja mikä hiton automaatti? Tämä tiski oli tyhjä enkä edes ollut varma pääseekö siihen koneeseen enää. Ja voisinko mä nyt saada jonkun lipun?
- Tottakai. Mutta te olisitte saaneet sen todella helposti ja nopeammin tuosta...

Naisella kesti mun sisäänkirjaamiseen alle minuutti. Ties kuinka kauan olisin tuhertanut automaatin, varausnumeron, matkalaukun, tarrojen, baggage drop-tiskin ja kuittien kera. Veikkaan muutamaa minuuttia liikaa. Kävi nimittäin niin, että kone lähti liikkeelle lähes sillä hetkellä kun siihen lopulta astuin.