Täällä vastataan yleisimmin puhelimeen sanalla "pronto" (valmis). Jotta tapa olisi vielä erikoisempi, se sanotaan enempi kysymyksenä kuin toteamuksena. Vähemmästäkin hämmentyy.. "Hmm, kyllä tässä ihan valmiita ollaan. Se taisin olla minä, joka ylipäätään soitti."
Tapa on sinänsä sympaattinen jäänne muinaismaailmasta. Tuolloin keskus vielä yhdisteli linjoja toisiinsa eikä kukaan oikein tiennyt milloin voi puhua. Nykypäivänä se on vain yksi monista täälläpäin vastaan tulevista seikoista, joita kelatessa ei aina tajua elävänsä vuotta 2009.
Kysyin asiasta kämppikseltäni ja sen mielestä tapa on hyvinkin oleellinen. Koskaan ei tiedä kuka soittaa (voi kuulemma olla vaikka presidentti). Ja soittajasta riippuen pitää heti tietää miten puhutella. Teoria kuitenkin romuttuu samantien, koska jengi prontottaa, vaikka nimenä vilkkuisi oma puoliso.
- Miten te sitten vastaatte?
- Omalla nimellä
- Siinä on kyllä enemmän järkeä..
---------------------
Itse en tuota kummaa tapaa aluksi käyttänyt. Tulos oli tämä:
- Mikko!
- Hmm.. sei pronto? (Oletko valmis?)
- Luulisin olevani..
Ja kun vaihdoin prontoon:
- Pronto!
- È Mikko? (Onko siellä mikko?)
- Sí..
Toisin sanoen tässä jutussa ei voi voittaa.
Pronto?
No comments:
Post a Comment