Täällä järjestettiin 1,5 kuukautta kestänyt fudisturnaus. Tai oikestaan lajina oli calcetto. Jalistahan täällä ei pelata. Se on aina 5 vs. 5 pikkukentsulla. Järjestäjänä ESN-opiskelijayhdistys ja paikkoja vain kahdeksalle joukkueelle. Nehän menikin samantien. Onnekseni olin vakuuttanut pari hispaanoa taidoillani ja ilmeni, että mut oli draftattu niiden tiimiin. Pienen säädön jälkeen mukaan tuli myös toinen finski, eli Timo sekä sen kämppis, lupsakka arabi-patonki, nimeltään Gabi.
Ensimmäinen hatunnosto: oli pirun ammattimaisesti järkätty turnee. Tietyt pelipäivät, ok-dumarit, hyvä kenttä, tarkat säännöt ja kruununa nettisivu, josta löytyi samantien päivitettynä kasa statseja mukaan lukien maalipörssi, keltaset kortit ja omat maalit(!?). Kaikki tämä johti siihen, että pelit olivat hyvin totista vääntöä.
Homma lähti käyntiin hiukan takellellen. Alkulohkon jälkeen saldona oli voitto, tasapeli ja ruma 14-6 tappio. Selkäsauna tuli vikassa matsissa ja fiilikset oli vähän sen mukaiset. Ongelmia tuotti myös kommunikointi. Se on yllättävän haastavaa saada pallo haluamaansa kohtaan kun joukkueessa palloilee viisi espanjalaista, joiden italia on huonompaa kuin oma. Lähtökohdat pleijareihin eivät olleet kovin kaksiset.
Kaksi plussaa: fanihuiskat sekä hyvä alustaPUOLIVÄLIERÄ
Jäimme lopulta lohkossamme kolmansiksi. Tämä tarkoitti puolivälierämittelöä jo etukäteen mestariksi nimettyä poppoota vastaan. Siinä skulasi käytännössä vaihtarien all stars -miehistö. Itse olin tappiosta niin varma, etten edes jaksanut harmitella alunperäisen finaalipäivän osumista Barcelona-matkani kohdalle. (Luulen, että ainoa joka meihin uskoi oli henkilö joka ei pelejämme ollut ikinä nähnyt. Sissi ilmoitti ennen matsia, että "tottakai te voitatte".)
No mutta mutta.. tottakai me voitettiin! Matsista muodostui klassinen miehet vs. pojat -mittelö. Ikärakenteemme 24-26v ajoi asiansa ja vastustajan junnuilta petti kasetti niin pahasti, ettei voinut kuin hihitellä. Ja tietenkin lisätä hiukan vettä myllyyn. Kysäisin maalin edessä eräältä portugalin pojalta pitääkö sitä paitaa nyt niin kovasti repiä (repi sen rikki). "Anteeksi, mutta olen vain ihan liian hermostunut".
Sen verran tuli kalabaliikkeja, että kolme minuuttia ennen loppua sammuivat kentältä valot. Johdimme neljällä, joten peli vihellettiin poikki. No sehän ei passannut ollenkaan. Kun on 45 minuutissa tehnyt 5 maalia on aivan luonnollista tehdä kolmessa neljä. Joten vartin odottelun jälkeen jatkettiin loppuun. Teki ne yhden.
Pirullinen skotti McCoist tykittää vaparimaalin VÄLIERÄ
Toinen hatunnosto: fanit eli tifosit, tai tässä tapauksessa hinchas. Kuinka siistiä on pelata kun kasa faneja kannustaa kentän laidalla? Aivan järjettömän hienoa. Joukkueemme viisi manoloa tarkoitti sitä, että kannustujoukkomme koostui pääosin paristakymmenestä espanjalaistytöstä. Varsinkin jatkopeleissä ne pitivät myös kunnon melua; oli mm. oma biisi ja jos teki maalin, laulettiin nimeä.
Ennen välierää fanit päättivät osaltaan jelpata vielä lisää: yhteinen joukkueillallinen ennen peliä. Siinä sitten tankattiin, käytiin kuviot läpi ja läksittiin kentälle.
Vastus oli ok, mutta lopulta oltiin parempia. Tyylikäs voitto ja finaalipeli edessä. Tässä vaiheessa oikeestaan kaikki alkoi kulkea. Kieli oli jo hyvin italiavoittoista ja pelityyli oli muokkautunut meille sopivaksi. Kiitos oikeastaan sille, että näissä etelän maissa kaikki tuntuvat syntyneen pallo jalassa. Ja taktiikat sun muut imetään mammanmaidon mukana.
Huikea oli myös hetki kun eräs faneista tuli antamaan Timolle taksisia ohjeita vaihtopenkille. Harvemmin nähnyt ketään yhtä suu auki.. "piti vielä tämäkin kokea".
GRANDE FINALE
Ennen finaalia tapahtui eräs hämmentävä juttu. Toisessa välierässä turnauksen maalipörssiä johtava kaveri sai keltaisen kortin. Koska säännöt olivat niin häkeltävän tiukat, tarkoitti tämä finaalin missausta. Sälli oli nimittäin saanut alkusarjassakin yhden keltaisen. Viestejä sinkoili jopa maista toiseen kun ihmiset pähkäilivät mitä tehdä. Oli hyvin hupaisaa seurata kuinka kiihkolla jotkut asiaan suhtautuivat. Lopulta äänestettiin ennen peliä annetaanko tyypin pelata vai ei. Tottakai annettiin.
Finaalipäivä toi mukanaan pahan takaiskun. Vajaa puolet maaleistamme iskenyt ykkös-stara Carlos haki Puolasta pöpön ja joutui antibiooteille. Kaikki olettivat, ettei kaveri kentälle astu. Vaaditaan kuitenkin kokovartalohalvaus ennen kuin spanolo finaalista kieltäytyy. Messiin tuli, mutta pahasti vajaakunnossa ja ilman ääntä.
Jo perinteiseltä joukkueillalliselta jälleen yhdessä mestoille. Vain huomatakseen, että vastustaja on painattanut finaalipaidat ja omaa vähintään samanverrain kannustajia kuin me. Hermostuneet lämmittelyt ja matsi alkakoon. Eka puoliaika pelkkää puolustamista. Yhden vaparihäkin vihulaiset pääsivät lopussa iskemään. Kovin olivat pelurimme maassa puoliajalla. Ja syystäkin, ei tuntunut onnistuvan juuri mikään. Tilanne oli kuin pedattu sankarien esiin marssille.
FinaalipalloiluaToinen puoliaika ja viiden minuutin kohdalla helpotus. Kuntoonsa hyvin turhautunut Carlos luo tyhjästä maalin ja tilanne tasan. Sitten alkaa tapahtua.. satun olemaan pippomaisesti oikeassa paikassa ja ohjaan toverin vedon sisään. Vihulaiset kuitenkin tasoittaa. Peliä on jäljellä vajaa vartti ja ollaan Timon kera vaihdossa. Ehdotan, että aletaan puhumaan suomea. Sitähän ei hiffaa tuolla kukaan (jostain syystä ei käynyt mielessä aiemmin). Tästä syntyykin jotain taianomaista..
Timolla on pallo. Huikkaan, että laittaa crossin päinvastaiseen kulmaan missä luuraan. No, sehän laittaa. Laukkaan perään ja pomppaan ilmaan. Nikkaan pallon takaperin lähes nollakulmasta maalia kohti. Pallo leijailee veskarin yli ja tipahtaa yläkulmaan. Niitä vain kerran elämässä tilsuja.. Seuraa parin minuutin juhlat. Hetki, jonka voisi hyvin mieluusti elää uudestaan.
Pusu veskarilta maalin tehneeseen kupoliinà la Laurent Blanc
Loppu on jäätävää vääntöä, jonka katkaisee vain Timon voiton sinetöivä ja lopulliset festat käynnistävä maali. Ei se lopulta vaatinut kuin pohjolan poikien tasonsa nostamista sillä tärkeimmällä hetkellä. Muuten oltiin kyllä ihan kolmen taitavan espanjalaispelimiehen varassa.
MESTARUUSJUHLAT
Kolmas hatunnosto: espanjalaiset. Tavallisesti täällä tulee välteltyä manolojoukkioita. Ihan vain siksi, kun kieli on aina se hiton espanja. Mutta kun kieli on jalkapallo, niin jopa paatuneinkin sydän (Timo) lämpeää. Huikea oli joukkueemme. Ja juhlia ne myös osaa.
Ihan tuli mitalit ja kaikki. Ja järkynkokoiset pokaalit meille ja maalikunigas-Carlosille. Siirryttiin lopulta Giardiniin juhlimaan ja hauskaa oli meno. No, ainahan se on kun jotain "isoa" voittaa.
Pepe & vaikuttavan kokoinen pokaali
Giardinin humua..
Huvittavana yksityiskohtana oli tuo jo kuvaamani puskumaali. Parisenkymmentä tyyppiä on nyt matsin jälkeen tullut siitä milloin missäkin höpöttämään. Hienoin tarina tuli vastustajan veskarilta. Oli kelannut mielessään, ettei tilanne ole millään mittapuulla vaarallinen. Ei sitten tämän takia tehnyt mitään. Katseli vain. Maalin jälkeen olivat pakin kera katselleet toisiaan ja hymyilleet. Ei tuollaista kuulemma vain tapahdu.
Atletico Botellon, campione- ja capocannoniere -pokaalitsekä tifosit
kai nyt voitatte kun Fievel viipottaa fiuh fiuh!
ReplyDeletet.ykkösfani
Uskotaan sitten vihdoin..
ReplyDelete